Taas vaihteeksi iloinen fiilis.

Miusta tuntuu että se kun pääsee puhumaan jollekkin ihan tuntemattomalle kun pääsee kerrankin kertomaan asioistaan niin, että ei tarvitse pelätä niiden leviävän tai että ei uskottaisi.

Ei kukaan usko suurinta osaa siitä mitä kerron esimerkiksi omasta menneisyydestä, kun oon niin lämmin ja sellanen iloinen luonteeltani, miten ne voisi usko et oon ollut yksinäinen, agressiivinen ja ilkeä.

Onneks nykyyän pystyy hallitsemaan itseään niin paljon paremmin.

Ja on ihmisiä jotka ovat siinä estämässä kun on tekemässä jotain äärimmäinse  typerää.  Ja jos se tyhmä tekeminen on leikkimielistä on ihmisiä jotka lähtevät mukaan asioihin.

Extempore asiat on jotain niin ihanaa.

Mie rakastan. Tai no en rakasta se on ehkä liian voimakas tunne mutta tarvitsen ja olen iloinen niistä ihmisitä jotka : lähtee miun kanssa mökille soutamaan vaan kun miulla on sellanen fiilis, kun joku karkaa miun kanssa joka paikasta kun jompaakumpaa ahdistaa tilanne, kuuntelee minuu ihan oikeesti antaa miun vaan olla ja selittää, kehittelee miun ka mein tulevaisuutta ja molempine lapsia ja elämiä (ps. MIELUITEN HETI) ja vaan haluu olla miun kanssa.

se on aina riittäny miulle.

kavereissa, et ne kestää minuu.

mut ehk pikkuhiljaa voin jo alkaa valikoimaankin.